Kyllä oli taas lahjakkuutta näyttämöllä, kun TTT latasi sinne 125-juhlavuotensa näytelmän Käräjät! Sirkku Peltola dramatisoi ja ohjasi Markus Nummen kiitetyn romaanin väkevällä otteella.
Aletaan hetkeksi elää vuotta 1899 Etelä-Pohjanmaalla. Nuorisoseuran talolla tanssitaan. Vilja-tyttönen kohtaa taivaansinisilmäisen Hugon (Saska Pulkkinen) – jonka kanssa onni jää askeleen päähän. Saatille lähtee toinen…
1938. Kyläyhteisön puristus on vahva. Naisen asema heikko. Miten silloin käy sana sanaa vastaan -seksuaalirikoskäräjillä? Sellainen on parhaillaankin meneillään suomalaisessa oikeusistuimessa. Siellä ja näytelmässä kuultiin kovin samantapaisia heittoja seksuaalirikoksesta puolustautuvalta osapuolelta.
Näytelmän syytettynä on vakavarainen arvostettu talollinen (Samuli Muje), asianomistajana traumatisoitunut 15-vuotias Inkeri-tyttönen (Anne-Mari Alaspää.
Tarvajoen pitäjä on kuvitteellinen, mutta tapahtumat perustuvat arkistoaineistoihin ja Markus Nummen äidin ja tädin kertomuksiin Teuvalta.
Toinen käräjädraaman aihe on sikiönlähdetys eli laiton abortti. Ennen vanhaan kätilöillä oli usein toinenkin homma, päästää pulasta joko nuori tyttö tai suurperheen äiti, joka ei olisi kymmenenteen lapseen kyennyt. Näillä käräjillä enkelintekijä (Petra Karjalainen) piti työtään kutsumusammattina. Oikeuden edessä hän tulee tietenkin tuomituksi.
Elämäntilanteiden kontrastia havainnoitiin sillä, että lääninetsivä (Verneri Lilja) itse kärsi lapsettomuudesta vaimonsa kanssa. He eivät yrittämälläkään lasta saaneet, toiset tulivat raskaaksi tahtomattaan.
Käräjissä esiintyy huomattavasti enemmän henkilöhahmoja kuin on näyttelijöitä. Useimmilla on monta roolia ja sukkelaa vaatteenvaihtoa, minkä he suorittavat suurenmoisesti. Saska Pulkkisella pitää niin kiirettä, että hän kyläläisenä saa välillä vaihtaa housut hameeseen näyttämöllä. Hupia synkkiin teemoihin syntyy monista hahmoista, kuten Heidi Kiviharjun Taimi Salo, jonka katras on kasvanut ylivoimaiseksi. Janne Kallioniemi huseeraa humalassa ja kaupanteossa ketkusti. Yksityiskohdat ovat sivujuonteissakin niin huolella tehtyjä, että lakananveto 3×3 isäntäparin kesken (Samuli Muje ja Miia Selin) hyräyttää hymyyn. Sivuosien koomikko Mika Honkanen sen sijaan vakuuttaa nyt vakavana tuomarina ja Viljan veljenä.
Höperöityneenä pidetty Vilja-täti (Sari Mällinen) pysyy lähes koko ajan estradin edustalla mutta kaiken keskiössä, kyläläisiä seuraten, vaikertaen, hekotellen, mitä milloinkin höpötellen. Nuori Vilja (Anne-Mari Alaspää) kerii vähä vähältä auki tämän lapsuudenaikaista traumaa. Katsojaa autetaan tunnistamaan kerrokset heidän samanpunaisilla villatakeillaan.
Kaiken aikaa ilmassa leijuu ikään kuin häpeän, syyllisyyden ja itsesyytösten varjot. Ensemble on aukoton, kuten taustajoukotkin. Käräjät-esityksen lavastuksessa (Pirjo Liiri-Majava) toimii moneksi taipuvia moduleja, pöytinä, penkkeinä, arkkuna, hautakivinä, junana.
Petra Poutasen suunnittelema ja esittämä musiikki harmonilla ja rummutuksella täydentää tunnelmia dramaattisesti, kuten Eero Auvisen valaistuskin. Alaspään heleästi laulama Ystävä sä lapsien herkistää.
Elämän koettelema Vilja tietää jo sanoa syytetylle koulutytölle Inkerille: Ei sun tartte enää peljätä, ei sun tartte mitään hävetä. Tässä kohtaa tulee taas mieleen Mira Luodin viime päivien paljon lainatut sanat: Häpeän on nyt vaihdettava puolta.
Loppunäkymässä Sirkku Peltola ei jätä epätoivoon katsojaa, joka taatusti pohtii näkemäänsä senkin jälkeen, kun esirippu sulkeutuu. Aina on onnen mahdollisuus.
Kuvat Kari Sunnari
