Tätä nykyä teatterit esittelevät keväkauden ja syksyn ohjelmiston melkein samaan aikaan. Tampereen Teatterin aina hyväntuulinen johtaja Reino Bragge totesi, että hän on saanut viime aikoina selitellä ikäviä talousasioita julkisuudessa, mutta tulevaisuuteen katsotaan silti reippaasti. Syksy…
Arkisto 2014
Tirehtöörit ja yleisö nokikkain
Yleisö kohtasi tamperelaiset teatterinjohtajat Aamulehden järjestämässä paneelissa tammikuun lopulla. Yleisö sai myös äänestää toimittaja Markus Määttäsen tekemiä vaihtoehtoja. MIELUITEN KATSON teatterissa Tampereella -vastaukset näyttävät sellaisilta, joihin johtajat tuskin voivat tukeutua suunnitellessaan seuraavia näytäntökausia:Kantaesityksiä 40,8 %Klassikkoja…
Kyä tästä maksetaan mukisematta
kuva kari sunnari Makaronia sai maksamatta Tampereen Työväen Teatterin katsomossa, kun Dario Fon kuuluisa farssi Ei makseta! Ei makseta! oli aluillaan, nyt nimellä Näillä palkoilla EI MAKSETA. Mellakkapoliisi oli jo ladellut megafoniinsa uhkailuja ja ohjesääntöjä…
Keinuvaa melontaa ilman pudotusta
kuva: johnny korkman Nykyään viskellään virtuoosinäyttelijän titteliä melko heppoisesti. Minulle Aku Hirviniemi lukeutuu virtuooseihin. Olin siis menossa mukaan melomaan Tampereen Teatteriin. Muka ilman ennakko-odotuksia. Ikään kuin puhtaalta pöydältä – vaikka mies esiintyy joka toisessa tv-sarjassa…
Kevättä kohti
Lumi narskuu vielä menokengän alla, mutta kotoa kannattaa lähteä vaikka parinkymmenen pakkasessa. Siihen kannustaisi varmaan Eino Salmelainenkin, jos vielä elävien kirjoissa kirjoittaisi. Teatterinjohtaja Maarit Pyökäri avasi Tampereen Työväen Teatterin kevätkauden lainaamalla Salmelaisen tekstiä teoksesta Teatterin…