Asuin Helsingissä silloin, kun Q-teatteri syntyi. Muistan, miten kuohuttava kokemus Skavabölen pojat oli, synkkää ja silti elämää syleilevää. Se oli Raivion veljesten nopea nousukiito, joka perustui heidän omiin lapsuudenkokemuksiinsa. Miten ihmeessä yksikään ammattiteatteri ei ole tarttunut siihen aikaisemmin?  ”Ehkä minäkään en olisi tohtinut, jos olisin nähnyt kantaesityksen”, arvuuttelee ohjaaja Marika Vapaavuori. Eli hyvä näin, että hän ja Tampereen Teatteri ottivat nyt haasteen vastaan. Marika Vapaavuoren mielestä muistot nivoutuvat aina nykypäiväämme, ja tässä näytelmässä, jossa kuljetaan 1970-luvun alusta 1980-luvulle, on kaikille tunnistettavia asetelmia. Samaa tajunnanräjäyttävää vaikutusta sillä tuskin on, koska rikottua dramaturgiaa, katkelmallista ja omakohtaista teatteria tehdään jo runsaasti, kuten vasta päättyneessä Tampereen Teatterikesässäkin tuli nähtyä. Villiä ja omaperäistä meno on silti. ”Vahvoja tunnelmia, jotka eivät aina ole logiikkamuodossa.” Vapaavuori halusi myös huumoria mukaan enemmän kuin muutama vuosi sitten ilmestyneessä elokuvassa. ”En ole varma, haluaisinko itsekään pelkästään synkistellä katsojana. Skavabölen poikien aineksista olisi saattanut tehdä pateettista vuodatusta tai hyvän näytelmän. Antti Raivion teos lukeutuu jälkimmäisiin. Kyseessä on selviytyminen.”

Käsikirjoittaja kutsuttiin harjoitusten alkuvaiheessa sessioon, jossa jokainen osallistuja sai kysellä häneltä mitä tahansa mieltä askarruttavaa. Se kuulostaa onnistuneelta idealta, koska teksti sisältää paljon pieniä viittauksia, joista ei luettuna ole varma. Ohjaajaa askarrutti esimerkiksi Dixi-koiran tapaus. Niin, millainen se olikaan? Sen näkee 4. syyskuuta alkaen Frenckellissä. Marika Vapaavuori ounastelee, että yleisössä on niitä, jotka nostalgiasta huolimatta hyväksyvät erilaisuuden, tai niitä, jotka pettyvät, muutosta hyväksymättä. Veljeksiä esittävät nuoret näyttelijät Jaakko Ohtonen ja Eemu Korpela, vanhempia Heikki Hela ja Mari Turunen.