KUVAT KARI SUNNARI

Siperian lumimyräkkä on ihan kiehtovaa kokea, kun itse on päässyt purevasta pakkasesta Eino Salmelaisen näyttämön katsomoon. Papparaisen unessa Tuire Salenius on näyttämön valtiatar, vaikka hänen Maria Aleksandrovnansa ei ole unen näkijä eikä unen kohde.  Salenius häikäisee ulkomuodollaan, tavalla kantaa kehonsa ja liehuvat helmansa. Jokainen silmänvilkaisu vangitsee. Ennen kaikkea hän paahtaa monet repliikit kliimaksiin siten, että saa luotua vaikka pystyyn nostetusta vainajasta vitaalisuuden perikuvan. Juonittelu ruhtinaan ympärillä voisi vertautua tsaarin ajan Kauniisiin ja rohkeisiin, ellei se olisi niin paljon herkullisempaa, kieleltään rikkaampaa ja slaavilaista. Milloin ylletään ylevyyteen, milloin alennutaan alhaisuuksiin. Marian tyttären Zinan jaloluontoisuus yrittää sätkytellä oman edun tavoittelun ohessa.

Vaikka Fedor Dostojevski kirjoitti Vanhan ruhtinaan rakkauden Siperiaan karkotettuna eli vaaratonta komediaa henkensä pitimiksi, sieltä pirskahtelee säätyiva ja ihmisluonnon syvä ymmärrys. Nykyisen pakolaisvaelluksen ja muun myllerryksen aika toi työryhmällekin tuntemuksia siitä, että komediaa tehdään kuin hengen hädässä. Lisäksi  ohjaaja-dramaturgi Sirkku Peltola teki valtaosan valmistamisesta polkupyöräonnettomuuden jälkeisellä sairaslomalla. Lopputulos on voimallinen. Niin on myös ällistyttävästi maskeeratun Esko Roineen entré – vaikka raajarikko ruhtinas kömpii vintin uumenista repliikillä ”Ohhohhoijakkaa sano silakka pikku salakkaa”.

Toisella puoliajalla sekä kateellista että kadehdittavaa naapurustoa ilmaantuu täydessä tällingissä Maria Aleksandrovnan rappeutuneelle kartanolle, missä moraalinen rappio jyllää samassa määrin. Naisiksi pukeutuneita miehiä nähdään näyttämöllä tämän tästä, mutta myös Jyrki Mänttäri ja Juha-Matti Koskela kannattaa nähdä!

Muissa mainioissa rooleissa: Tuukka Huttunen, Jaana Pesonen, Maija Koivisto, Jaana Oravisto, Eeva-Riitta Salo, Mika Honkanen. Ja ne puvut, ne puvut: Matti Seppänen.