kuva harri hinkka, tampereen teatteri

Dekkareiden luonne on vetää mukaansa. Ratkotaan jotakin. Suomen myydyimmän jännityskirjailijan Ilkka Remeksen ensimmäistä näytelmää odotettiin isolla joukolla.
Sen piti perustua Paholaisen tyttäreen, mutta Remes muunteli siitä Mustan sydämen Tampereen Teatterin isolle lavalle.
Toisten odotukset palkittiin, toisten ei. Tämä ehti käydä ilmeiseksi heti ensi-illan jälkeen perjantaina.
Jännitykseen helposti vatsalla reagoivana voin kertoa, että mahassani asti ei tuntunut.
Päähäni sieppausdraaman logiikka ei loksahtanut, päähenkilön motiivit ja toimintatavat saivat jonkin minussa protestoimaan.
Kaiken kaikkiaan tuntui hämmentävältä. En ole lukenut montaakaan dekkaria eläissäni, mutta innostuin takavuosina TT:ssä nähdyistä Murhaloukusta ja Kylmästä murhasta.

Milloin alkaa maineikkaan Ilkka Remeksen mestaruus tässä esityksessä? Uusia käänteitä vyöryy esiin, mutta vyöryykö väkisin, varsinkin väliajan jälkeen.
Näyttelijälle Musta sydän ei juurikaan anna mahdollisuuksia mihinkään ihmebriljeerauksiin, tasavahvasti mennään. Siepparina esiintyy Mari Turunen, hänen äitinään Mari Posti, joka kirvoittaa muutaman naurunkin yleisöstä. Elina Rintala siepparin siskona on setvimässä sisarkateutta ja lapsuuden juttuja. Eli muitakin aiheita puidaan kuin rikosta.
Poliisivoimista erityisenä esiin nousee Tom Lindholmin alkoholisoitunut rikospsykologi Pesone. Hänen filosofiansa tuovat myös lisäulokkeita stooriin – josta jännäriluonteen vuoksi on epäreilua kertoa enempää.
Ohjaus ja sovitus on Tommi Auvisen. Mikko Saastamoisen pelkistetty lavastus taipui aina mihin tarvittiin. Joonas Tikkasen videosuunnittelu taustoittaa paikoin oivallisesti ja vaikuttavasti, paikoin videoiden käyttöä on liikaakin.