kuva kari sunnari

Vaikka olin menossa Moliéren jauhoperuukkiajan huvinäytelmään, en arvannut, miten tikahduksiin joudun nauramaan TTT:n Luulosairaassa. Ilo kumpusi taitavien tekijöiden pienistä eleistä ja totaalisista ylivedoista, Otso Kauton ohjauksesta ja Arto af Hällströmin käännöksesta. Sana mutsi oikeassa kohdassa naksautti barokista ja peruukeista nykypäivään ilman että tarvittiin kännykkää tms rekvisiittaa – jos nyt keneltä ylipäätään olisi jäänyt huomaamatta, että luulosairaus on myös nykypäivää, eli ikuista, internetin aikaan vain yltynyt. Lääketieteestä luennoi päähenkilön tolkun veljenä Tommi Raitolehto. Itse päähenkilön tilalle en voi enkä halua kuvitella ketään muuta kuin Auvo Vihron.

Lisäksi kaikki ympärillähäärijät ovat aivan loistavia, Arganin vaimo Miia Selin ”rakastavana” rahannorkoojana, Angélique-tytär Heidi Kiviharju ja hänen puolisoehdokkaansa Janne Kallioniemi sekä Mika Honkanen. Verneri Liljan visiitti jalkojaan nostelevana notaarina vauhditti myös mielenhykerrystä. Teija Auvinen asioiden kulkuun aina neuvokkaasti puuttuvana palvelijana tietää myötäillä, että ”herra liikkuu, nukkuu, syö ja juo niin kuin kaikki muutkin, mutta se ei lainkaan estä häntä olemasta poikkeuksellisen sairas ihminen”. Elävästä elämästäkin tiedän tapauksia, joille ”on suorastaan panettelua sanoa, että hän on paranemaan päin!”

Yhdelle jos toiselle osui kiihdytyksiä, jotka veivät minut täysin mennessään, melkein verrannollisen hysterian partaalle.

Moliére syntyi yläluokkaan 1600-luvulla, mutta syntyi myös sivistyneistön sivaltajaksi ja tärkeilijöiden tökkijäksi. Hänen mielipiteensä lääkärien auktoriteettiasemasta tulee selväksi, kun tohtori määrää potilaalle suolarakeita parillisen määrän ja lääkkeitä parittoman määrän.

Myös lavastus ja musiikki olivat niin kohdillaan, että moitteille ei löydy sijaa, päinvastoin: Kannustan kiirehtimään viimeisten esitysten ollessa käsillä jo huhtikuussa.