Tampester Teatro kävi taas vieraissa, eli Helsingin Kaupunginteatterin Kirsikkatarhan ensi-illassa torstaina. Jos mielikuva tšehovilaisuudesta perustuu pitsiverhoihin, lasiverantaan ja viipyilevään sanailuun, niin sellainen pyyhkiytyy tästä esityksestä pois jo ennen kuin esirippu on varsinaisesti auennut.
Kommentaattoriksi sain nuoren neidon, joka asuu melkein teatteritalon vieressä – mutta ei ollut koskaan käynyt sisätiloissa. Ensikertalaisesta saattaa tulla vakiasiakas, niin hauskaa meillä oli. Sopii tosin samalla miettiä, minkä verran ohjaaja Lauri Maijala ilotteli Tšehovin vakavamielisten aatteiden kustannuksella. Anton Tšehovin yhteiskuntakriittisyys ja vastakkainasettelu herrojen joutilaisuuden ja talonpoikien orjuuden kanssa tuli toki esiin, ja kiteytyy varsinkin Lopahinin hahmossa. Chike Obanwe esittää kirsikkatarhan lopulta ostanutta kauppiasta, jonka isoisä työskenteli aikoinaan maaorjana samalla tilalla.
Ohjaajat joutunevat samoin pähkäilemään komedian ja tragedian suhdetta Tšehovin näytelmissä. Kun Lauri Maijala on puikoissa, voi luottaa siihen, että syntyy hurttia härdelliä ja absurdin arvailua. Alkutekstissä absurdius – että veloissa bailataan ja törsätään – ei ole sitä sen enempää kuin mitä nykyään eletään,ei pelkillä pikavipeillä vaan esimerkiksi ilmaston kustannuksella.
Siitä huolimatta sain hepulit lukuisista yksityiskohdista, hampaita pesevästä Jašasta (Heikki Ranta) paasaamassa tahna suusta pursuen tai Gajevin (Kari Mattilan) rimpuillessa ulos vaatteistaan.
Myös venäläisten kertojien kielenkäyttö tempaa minut sfääreihin tyylillä ”suvainnette”, ”suvaitkaa riisua takkinne”, pitkän paasauksen jälkeen aina se ”sanalla sanoen”. Samoin hysterian vienti kliimaksiin tarttuu. ”Mikä minulle oikein tuli? Minä romahdan”, havahtuu Ranevskaja. Kyseisenä velkaantuneena tilanomistajana tanssi, tuhlaili, liehui ja sätkytteli temperamenttisesti Heidi Herala. Hänen puolisonsa Seppo Maijala esittää Firs-palvelijaa, vertaansa vailla vanhuksena höpertämässä milloin mitäkin. Ohjaajan vanhemmat saivat totisesti loistaa. Niin muutkin konkarit, Jouko Klemettilä Pištšikinä ja Eero Saarinen Jepihodovina. Heitä oppi oikein odottamaan vuoroonsa. Ei silti, ei tästä esityksestä heikkoa lenkkiä löydy. Kiehtovan pähkähulluuden meininki oli varsin sisäistettyä. Tommi Erosen rauhallisempi Trofimov yritti saada järjen ääntä kuuluviin.
Toinen puoliaika alkoi komeasti kirsikkatilan huutokauppajuhliin kutsutun jousikvartetin musisoinnilla.
-Se todella nivoutui näytelmään. Soittajat eivät erotelleet itseään soittajiksi ja toisia näyttelijöiksi, tarkensi klarinetisti-kommentaattorini Klaara. Hän tunsi osan muusikoista, mutta kyse ei ollut pelkistä sympatiapisteistä. Porukka oli loistava, kuin myös Stratovariuksesta tunnetun Lauri Porran musiikki.
-Tämä oli upea elämys, kuuluu loppukaneetti, vaikka Klaara olisi lopettanut näytelmän vähän aiemmin, ilman mahtipontisuutta: -Yllättävä loppu on kiva vain, jos katsojalle ei tule turhautunutta tai pitkittynyttä oloa.
Kirsikkatarha saanee soraääniä, mutta meidän eri sukupolvia edustanut kaksikkomme äänesti yksimielisesti neljä tähteä.
Kuvat Stefan Bremer