Jos otsikko ei aukea, niin tarkemmin sanottuna kyseessä on kolme Kärpästä ja Sirkku Peltolan uusin näytelmä TTT Salmelaisella. Kuinkahan moni oli ennakkomainosten myötä menossa katsomaan vain Martti Suosaloa ja Aimo Räsästä Kärpäsen veljeksinä? Ilmiömäisesti he loivatkin veljestunteen ja esittivät Mauria ja Kalevia kerrassaan virtuoottisesti. Mutta veljentyttöä Puroa esittäneellä Petra Aholalla oli monin verroin rooleja, jotka hän hoiti ylenpalttisella henkisellä ja fyysisellä notkeudella, ja aivan välttämättömänä osana teosta.
Veljeksillä on ääripäiden valinnat samassa perheessä. Ideaan johdatteli kuulemma kirjoittajan omakin kotitausta. Sirkku Peltola kertoili työstään ja työtavoistaan esitystä edeltävässä näytelmäkirjan julkistustilaisuudessa. Hän esimerkiksi kirjoittaa aina työryhmälle. Jos se ei ole tiedossa, niin kuvitellulle ensemblelle. Kärpäset on täsmähommaa, olihan ohjaaja-käsikirjoittaja noteerannut Räsäsen ja Suosalon ”veljeyden” yhteisessä kohtauksessa musikaalissa Momentum 1900.

Suosalo esittää oopperamaailmassa menestynyttä baritonia – oi miten hykerryttävästi tupeerattu etutukka – ja Räsänen kulkee karvareuhka päässään kotinurkilla entisenä bussikuskina ja epäonnisena taulukauppiaana. Petra Aholan lukuisat roolit tuovat mukaan lisää ammatteja sekä aihioita elämän varjopuolista, kotisairaanhoitajan ikuinen kiire, kahvilan vuorotyöntekijän kuormittuneisuus yksinhuoltajana, teiniangstit – ja entäs se kumarassa ynisevä Mummu, kerrassaan pärskäyttävä.
Suosalolla on myös toinen rooli. Vaihdot ovat tosi nopeita, kun hän raahustaa huumehörhönä Kalevin kaverina paikalle. Ällistyttävä ilmestys. Kaiken temmellyksen mukana kulkee kohtaamattomuuden, yksinäisyyden ja huolenpidon teema. Temmellys tarkoittaa tässä maukkaita koreografisia välitanssahteluja ja laulahteluja, takaumia lapsuuteen, jopa kärpäsenä olemiseen (pienellä k-kirjaimella).

Veljesten ”puuroaaria” saa katsomon hytkymään hymy korvissa, kun taas Petra Aholan ranskankielinen loistoveto Dernière Danse vetää suupielet vakavaksi. Kokonaisuus on uudistettua Peltolaa, mutta tuttua on se, että ilo ja murhe liippaavat aina läheltä toisiaan.
Kuulin jo väliajalla sivustalta kommentin, että ”Sirkku ei petä”. Niinhän se on, että sisältöä Peltolan näpsän humoristiseen sanailuun tuo aina se humaani ote, joka nostaa katseen niihin, joilla turvaverkko tutisee, joilla ”ei ketään koskaan liikaa”, joilla ”dramaturgia todellisessa elämässä tahtoo falskata”. Oopperalaulajalla falskasivat ykskaks niin sijoitukset kuin avioliitto. Toisista sfääreistä äitinsä hautajaisiin lehahtanut kiireinen mies ilmaantuukin kohta takaisin kotikonnuille ja veljen varaan. Aikansa passattavana oltuaan hänpä tokeentuukin laittamaan Kalen keittiöessun ylleen.
Lopputuloksena yleisö ei päästä kolmikkoa lavalta ennen kuin pitkään seisoviltaan aplodeerattuaan.

Kevään loppuunmyydyt näytännöt ovat saaneet aikaan mankumista lisäesityksistä. Syksyllä niitä tulee. Jokohan Sirkku Peltolalta on kyselty, muuttuuko Kotalan perhe jatkossa Kärpäsen suvun saagaksi?
Kuvat: Kari Sunnari