Kahdeksan hengen kirjava joukko kokoontuu saaressa pidettävälle päihteettömälle ja seksittömälle aikuisten elämäntarkoitusleirille. Jokainen on pääosassa yhtä paljon, kokki yhdeksäntenä. Eppu Salmisen nimi on huijarileirinvetäjä-Kallena vedetty myös pääosien nimilistaan, mutta tämä häipyy kuvioista varsin pian; homo,…
Haavaiset sormet suolassa
kuva kari sunnari Tasapainoinen tiimityö toimii ja näkyy näyttämöllä, mutta eniten Sormet hunajapurkissa on minulle katsomossa istuvan Kari Heiskasen näytelmä, käsikirjoittajan. Ensi-ilta Kellariteatterissa tammikuun puolivälissä oli hieno alku uudelle teatterivuodelleni, koska teksti antoi oivalluksia, repliikeiksi…
Murrosikä ohi, eläköön Murros
Nuorten teatterifestivaali Murros näyttää vakiintuneen Tampereelle. Viime viikonloppuna oli kahdeksannen kerran mahdollisuus nähdä antaumuksellista tekemistä ja silmätä tulevaisuuteen: Keitä tulossa, millaisin eväin? Teatterilta odotetaan yleensä uusiutumiskykyä ja ennakkoluulottomuutta. Samaa voisi toivoa teatteripääkaupungin yleisöltä. Kun Savonlinnan…
Puvut pääosassa
maija-liisa majanlahden kreivitär marizasta alkoi huima teatteripukujen näytös, ilmari saarelainen on menossa laukkakilpailuun, eila roine juonsi vielä ehtii -näytelmän vaatteessa – ja siihen ehtii vieläkin! kuva kari sunnari/TTT Teatteriglamourista on työväenaate kaukana, mutta olipa Tampereen…
Miljardin arvoinen vierailu
Kuva Kari Sunnari/ttt Päätin mennä katsomaan Vanhan naisen vierailua työväenteatteriin, koska pääosassa esiintyy Tuire Salenius ja koska Duerrenmatt lietsoo nostalgiaa opiskeluajoilta. Kummaltakaan tämä ei ollut se vaikuttavin suoritus – perusasetelman dramatiikasta huolimatta – mutta riittävän…