Kuvat petri nuutinen, tampere-talo
Komeinta ja kuohuttavinta, mitä olen oopperassa kokenut: Tampereen Oopperan tilausteos Veljeni vartija. Se on Tampereelle keskittyvä. moninkertainen tragedia vuodelta 1918. Siksi on ihme, miten taiturimaisesti kirjoittaja-ohjaaja Tuomas Parkkinen on ympännyt mukaan hellyyttä ja huumoria, osin tosin mustaa sekin: teloitettava jeesaa teloittajaa, joka ei saa asetta latinkiin.
Sen lisäksi, että kansanryhmät nousivat toisiaan vastaan, siten saattoi käydä myös perheenjäsenten kesken. Veljeni vartija on saanut nimensä Vanhan testamentin veljeksistä. Abel on tappanut Kainin, ja vastaa Jumalan kysymykseen kysymällä: Olenko minä veljeni vartija? Oopperan keskiössä on Rossin perhe, joka jakautuu kolmeen siten, että pappisisä on pasifisti. Hän on yrittänyt kasvattaa lapsiaan rauhan aatoksiin, mutta valkoinen veli ajautuu tähtäämään aseella punaista siskoa. Porvaristytön värittyminen punaiseksi ilmineeraa tässä myös elämän sattumanvaraisuutta. Siitä sisarukset laulavat dueton Silmänräpäys. Eemil-veljeä esittävällä Ville Rusasella on kova haaste Amanda-siskossa eli paljon hehkutetussa Tuuli Takalassa, ettei jäisi katveeseen.
Libretto tuo tosi freesiä tekstiä oopperalavalle. Loistava Päivi Nisula on elementissään sähäkkänä sisäkkönä, joka kiroilla livertää arvovieraan saapuessa: ”Perkele, kun ei ehdi edes puuteroida.” Sentraalisantrat laulavat sujuvasti numeroita. Tämän hienon välipalan tarjosivat Mari Palviainen, Linda Urbanski, Johanna Kalmari ja Katariina Hännikäinen. Esitys on muidenkin naislaulajien kuin Tuuli Takalan juhlaa. Toki myös Juha Kotilainen säväyttää isä Johanneksena, yhtä lailla kuin Tuomas Katajala petollisena sulhasena. A cappella -kuoro-osuudet tyynnyttävät kiihkeyttä luokkasodassa, jolloin orkesteri saa tuutata täysillä, kuten Kalevankankaalla, missä ihmisten kaatuessa ristit nousevat tilalle. Musiikki kerta kaikkiaan sulautuu tapahtumiin. Samoin kirkossa, missä kuorolla on synkkää asiaa: Taivas mustana aukeaa, musta kyynel rinnoille vierii. Kenellekään ei jää epäselväksi missä kirkossa ollaan, kun poikakuorolaiset kantavat ruusuköynnöstä näyttämön molemmin puolin. Upea lavastus on Kati Lukan.
Tamperelaista perua olevat säveltäjä Olli Kortekangas ja libretontekijä Tuomas Parkkinen saivat hioa ideoitaan ja yhteistyötään kymmenisen vuotta. Tampereen Ooppera katsoi ajoissa kauas. Tulokset näkyvät.
Kuorokapellimestarina toimi Heikki Liimola, ja kapellimestari Santtu-Matias Rouvali kokoaa taiten loput.
Tampereen Oopperan lapsikuoro Pirkanpoikien kanssa laulaa vähän eri leikkejä kuin me lapsena. Kuka pelkää vainajaa? Ja sitten hypellään ruumiiden yli.
Vieruskaverini puolestaan summasi, että hänellä on Savonlinnan juhlista tullessaan yleensä sellainen olo, että ooppera on leikkiä, mutta tämäpä ei ollut leikkiä.
PS. Twiittasin saman tien jotain sellaista, että jos et ole koskaan käynyt oopperassa, tee se nyt, ja Tampereella. Veljeni vartijasta tulee uuden ajan klassikko! Jos et kuitenkaan ehtinyt paikan päälle, niin tiedoksi: se jää Areenaan puoleksi vuodeksi.