​Kuva jussi virkkumaa

Bloggausaiheesta ei osaa kuvitellakaan, miten näpsän ja sympaattisen elokuvan siitä saa – ei ennen kuin on nähnyt Ville Jankerin ohjaaman ja Pekko Pesosen käsikirjoittaman Onnenonkijan. Olavi Uusivirtaa en muista nähneeni näyttelijänä, enkä tiennyt, miten hyvin hän sopii valkokankaalle. Rooli rikkaan suvun vesana, joka kapinoi vaurautta vastaan, sopii hänelle kuin nakutettu. Minka Kuustoselle naksahtaa nappiin lifestyle-bloggarin osa Marjana, joka katsoo maailmaa instagramin läpi, häpeää vaatimatonta taustaansa ja elää koko ajan yli varojensa. Marja esittää  menestyvää, twiittailee kiireestä ja tapaamisista, pyjamabileistä ja mansionlifestä, vaikka on menossa siskonsa avuksi catering-hommiin.

Marjan äiti (Pirkko Hämäläinen) kehittelee joka kerta ruokapöydässä tytölle uutta ammattia: Mitä jos hakisit suuhygienistiksi? Olavin äiti (Satu Silvo) ei uhraa pojalleen montaakaan ajatusta, vaikka tämän ideat olisi paperibisneksessä kannattanut ottaa hyvinkin huomioon. Perinteinen paperi on menettänyt merkitystään, mutta “paskapaperia kuluu aina, ja kun ihmiset syö enemmän, ne kakkaakin  enemmän”.

Bloggaribileissä Marja neuvoo avekkiaan Olavia (myös roolinimi): Noi huonostipukeutuneimmat on toimittajia, rockhenkisesti pukeutuneet on kuvaajia. Bloggaribileiden haukat tervehtivät Marjaa: Onks taas lainamekko ja feikkilaukku. Olavi on siellä yhtä vieraassa maailmassa, kuin mitä Marja oli hetkeä aiemmin Olavin tuttujen ”mielenosoitusörvellyksissä”. 

Komedialliset, romanttiset ja asialliset ainekset limittyvät leffassa kätevästi. Filosofista puolta kiteytetään parin pitämissä saarnoissa toisilleen. Tosin Marjan saarnasta Olaville tulee elokuvan kököimmin sijoitettu kohtaus, mutta sinne sekaan se hukkuu, kun muu sujuu. Lopputulemana kumpikin ottaa opikseen, mutta mitä? Onnenonkijalle vihje vastaukseen löytyy otsikosta. Ja muutkin tilinsä ylittäneet saavat käypää tietoa Takuusäätiöstä.