kuva: tiit ojasoo

Kaikkeen se näyttelijä joutuu! Virolaisen Teater NO99:n jäsenet paastoavat ennen Suur ogimine -esityksiä. Ja kollegalta joutuu pussailemaan hedelmät suusta, ainakin melkein. Näytelmän idea on osoittaa, että ihminen täyttää tyhjyyttään mässäilemällä. Kyse ei tietenkään ole vain vatsan tyhjyydestä. Aihe on ollut pätevä jo pitkään. Tv-kanavat näyttävät joka päivä päälletyksin ruokaohjelmia, keittokirjamarkkinat ovat tupaten täynnä mitä kulinaarisempiin yksityiskohtiin keskittyviä teoksia. Ruuasta sairastutaan nykyään enemmän kuin ruuan puutteesta. Dieetit sekoittavat sekä pään että vatsan.

Mutta kaikkeen se katsojakin joutuu! Seuraamaan lähes parituntista ylensyöntiä ilman väliaikaa. Alku latasi odotuksia ilman ruuanmuruakaan. Näyttämö oli vielä paksun mutta läpinäkyvän muovin peitossa. Näyttelijät kihelmöivät juhliensa alkamista, pyyhkielevät työpöytiä ja valmistautuvat. Sitten Margus Prangel (vierailija Tallinnan Kaupunginteatterista) räjähtää paasaamaan bakteereista, joita on kaikkialla, miljoonia ja triljoonia. Välillä hän havainnollistaa vanhan kansan konstia päästä bakteereista sytyttämällä ”jouluoljet” kaalinpään ympärillä. Hirveästi hommaa oli bakteeriesittelyn lisäksi marinoinnissa, ja kanan lisäksi näyttelijät voitelivat ja töhräsivät itseäänkin milloin mitenkin, öljyllä, tomaatilla jugurtilla. ”Oksentamiseen” tarvittiin myös jonkinmoinen järjestelmä, jottei kaikki lainehdi yli äyräiden. Veden sai puutarhaletkulla lavastuksen hanoihin, ja lavastuksen reunoille asetetut säiliöt keräsivät vettä lattialta. Pakkahuoneella pärjäsi paremmin kuin sellaisessa teatteritilassa, jossa lavan alla kulkee sähkö ja laitteita. Minulla riittikin ihmeteltävää pitkin viikkoa tuossa rekvisiittojen roudauksessa Miten paljon kuljetetaan kotimaasta, mitä hankitaan täältä. Vaihtelevasti. NO99 toi kuulemma kaiken mukanaan, paitsi ruoan, ja siitäkin savustetut viiriäiset piti varmistaa Tallinnasta. Pitäähän ruuan myös tuoksua, curryllä höystäen. Kaikkien aistien esitys – joskin vähän epämiellyttävällä tavalla. Suur ogimine on ansioitunut Virossa vuoden 2012 parhaana ohjauksena, ja se on menestyksensä ansainnut. Vähän lyhennettynäkin asia olisi tullut selväksi. Sitä paitsi ruokaa menee niin paljon hukkaan, että maalaistyttö alkaa pian ynnäillä ruokahävikkiä ja nälkää näkeviä, jos menestystarina kestää kauan ja pitkään…