Omaa taustaa(kin) vasten minua kiinnostaa sekä poikakoodi että yksinhuoltajaperhe. Ensimmäiseen saa vastauksia Poikakoodi-näytelmän käsiohjelmasta, toiseen itse näytelmästä.

”Poikakoodi merkitsee, että poikien on toteutettava tietynlaista käsitystä poikana olemisesta, jotta tulevat hyväksytyksi yhteisössä. Poikakulttuurissa tulee olla valmis raivaamaan oma tilansa keskinäisessä valtahierarkiassa. Omat olemisen tavat on mukautettava poikakoodiin tai jää armotta sivuun. Väkivallan uhka on jatkuvasti läsnä.” Määritelmä on Poikien Talon kehittämishankkeesta, jonka ykköstulos on, että poikakoodi on haitallinen. 

Kati Kaartisen näytelmässä ei eletä poikaporukassa, vaan yksinhuoltajan perheessä, jossa on täysikäiseksi ehättänyt androgyyni filosofi N ja nuorempi murrostaan elävä Poika. Käytössä on enempi perheen omat koodit. 

Etukäteen en arvannut, miten hienosti kolme henkilöä täyttää Työväenteatterin entisen päänäyttämön. Ja miten mainiosti irralliset pyörillä kulkevat ovet kunkin huoneeseen toteuttavat lavastusta, ei mitään farssien paukkuvia uksia. Verneri Lilja, Heidi Kytöharju ja Minna Hokkanen saavat hyvän tiimellyksen aikaan. 

Elämä teini-ikäisen kanssa on enemmistölle tuttua tavalla tai toisella, mutta dialogi on tähän päivään päivitettyä ja kiinnostavaa kaikille. Ohjaaja Olka Horila asettaa kysymyksiä, kuten

Millaisia rooleja uudet miehet/naiset/äidit kantavat vuonna 2021. Miten minä, joka kannan edellisen sukupolven maailmaa mukanani, voin heitä kasvattaa? Kuka kasvattaa ja ketä? Annanko hänen kasvaa omaksi itsekseen? Saako lapseni olla rasisti, uskovainen tai perussuomalainen?

Minusta Poikakoodi sopisi hyvin myös teini-ikäisen itsensä huumorintajun testaamiseen…Antaisikohan vähän eväitä myös äipän ymmärtämiseen? Näytelmässä saa nauraa ja itkeä niin teineille kuin äideille. Omasta mielestään kaikkensa antava Äiti tilaa vaikka taksin Prismaan, jotta voi hakea kahvakuulat pojalleen, joka ei itse viitsi. 

Valitettavasti nuori kommentaattorini joutui perumaan viime tingassa osallistumisensa, olisin mieluusti tsekannut muutamia sanoja ja tyyppejä, mutta ainahan voi googlettaa. Jos AOC tai Jordan Peterson ei sano mitään, niin ”sun kanssa ei voi keskustella”. Ja dude ei muuten ole vain keikari.

Verneri Lilja tekee kaikkien aikojen bravuurinsa Poikana. Hänen pienimmätkin elkeensä, älähdyksensä, vinoilunsa, äidin matkimiset ovat pelkkää herkkua, unohtamatta sitä, että käsiksen laittamat repliikit ovat täyttä tavaraa. N sovittelee sievästi molempien osapuolten välillä, esim kun Äiti tuskailee, ”Mitenkä mä en koskaan osaa valita sanojani. Kunpa joskus saisi tuntea olevansa niskan päällä”.   Ja vaikkei niskan päällä, niin Poika kyllä painaa vielä päänsä Äidin syliin – äidin, joka vasta äsken oli ”vaihevuohi” ja ”marttyyrien kuningatar”.

Kuvat Kari Sunnari