Minna Craucherin nimi ilmaantui tietoisuuteeni vasta &Espoonteatterin ohjelmistosta. No, mitäs tuntemattomista, ajattelin, kun Espooseen on niin paljon hankalampi matkakin kuin Helsinkiin, muka. Jälleen kiitollisena Teatterikesälle, Espoo tuli kotikaupunkiini. Mitä olisinkaan muuten missannut!
Olen tyrmistynyt oudosta elämäntarinasta, olkoon vaikka kuinka paljon kuvitteellisuutta mukana. Multitalenteista tekijöistä olen suorastaan häikäistynyt! Kaikki laulavat, kaikki soittavat, kuka mitäkin, kitaraa, selloa, syntikkaa. Petrus Kähkönen raivoisasti rummuissa saa haukkomaan henkeä.
Minna Craucher on musikaali, jossa ennen kuulematon musiikki jonkinasteisella rock-väännöllä säväyttää ensimmäisenä. Mitä tämä on? Musikaaliaariakerrontaa, sanoo säveltäjä-kapellimestari Eeva Kontu.
Just niin, musiikki on hiottu kantaesitykseen täydellisesti. Niinpä se ryöpsähti tähän blogikirjoitukseenkin ensimmäisenä.
Minna Craucher syntyi aviottomana Maria Aaltona 1891 Nokialla, sittemmin Maria Lindell, joka kerrytti nuoresta pitäen rikosrekisteriä, tunnettiin irtolaisena ja varkaana. Tämäpä liihotteli kuitenkin suojakodeista Saksan seurapiirien kautta Suomeen perustamaan salakapakkaa sekä salonkia Tulenkantajineen. Siitä seurasi kustannusalaa, Seura-lehtikin lyhykäisesti. Identiteetti aatelisena Minna von Craucherina on hänen mielikuvituksensa tuote, joka meni vaan sopivassa kohtaa läpi, ehkä Hotel Ritzissä. Huijaukset veivät Lapuan liikkeen ”kapteeniksi” asti – kunnes tietty paljastuivat.
Näyttelijät esittävät kukin vuorollaan päähenkilöä siirtäen turkispuuhkaa eteenpäin. Ensin tullee mieleen, että miksi. Monta eri Minnaa juontaa teemaan uskottavuudesta ja epäuskottavuudesta, mikä Craucherilla itselläänkin on: Uskovatko he minua? Jännite siirtyy katsojaan: Voiko tuokin olla Minna?
Minäkin sitä päivittelin kuten monia muita rooleja, joihin näyttelijät solahtivat niin sujuvasti. Miiko Nousiaisen patseeraus hienostorouvana jäi sivuroolinakin hykerryttävästi mieleen. Tyyppejä vilisi Mika Waltarista Katri Valaan ja Elina Vaaraan, Olavi Paavolaisesta Olavi Runolinnaan. .
Petrus Kähkösen Vihtori Kosola, Lapuan liikkeen rääväsuupomo, on bravuuri, mutta tasavarmaa ja vahvaa oli tekeminen myös muilta: Laura Hänninen, Jussi-Pekka Parviainen, Roosa Söderholm, Robert Kock.
Ohjaaja Riikka Oksanen oli paria päivää aikaisemmin palkittu Vuoden Musiikkiteatterintekijä 2025 palkinnolla, eikä sitä tarvitse ihmetellä. Hän on ansioitunut juuri kantaesitysten kimpussa, ehkä tämänkin käsikirjoittaneen Aino Pennasen vaikutuksesta? Parivaljakon yhteistyö lienee alkanut jo opiskeluaikoina. Käsiksessä annosteltiin tosi ovelasti huumoria kuin myös nykyajan älähdyksiä, vaikka elettiin 1920 ja 30-lukujen taitteen molemmin puolin.
Myös Craucherin väki onnitteli Riikkaa kukkasin maanantai-illan päätteeksi. Kaikki he ansaitsevat onnittelut, ääni-, valo- ja pukusuunnittelua myöten. Rispektii myös energisestä suoriutumisesta helteisessä salissa. Yleisössä virtasi hiki pelkästään paikallaan istumalla…Käsiä kyllä hakattiin yhteen kerta toisensa jälkeen.
Kuvat: Darina Rodionova