Käykää hyvät ihmiset myös pienissä katsomoissa, tutustukaa nuoriin tekijöihin vaikka Nekalan ytimessä. Legioonateatterilaiset tuovat uusimmassa esityksessään Mein Gott, mikä kansa! särmää sinivalkoiseen 100-vuotisjuhlaan. Esitys ironisoi myös itseään. ”Ei taiteella voi vaikuttaa, ei varsinkaan näillä resursseilla: Missä muualla muka Mannerheim tiirailee rintamalle naurettavilla vessapaperikiikareilla pannumyssy päässä”.

Kun kenraali Mannerheim illan avaukseksi antaa teloituskäskyn muonamies Mäkiselle, hän ”housuissaan tunsi sykähdyksen kummallisen”. Siispä viime komento ennen teloitusta kuuluu: Asento, lepo, suu auki!

Esityksessä tavataan myös Rokan Antti uusin äänenpainoin, pariskunta Ikurin grilliltä, Pekka Perä, tekoälytutkija, neiti X sekä herrat A, B ja C.

Kun ”tuntemattomat nationalistit” aseet tanassa kohtaavat venäläissotilaat metsässä, he näkevät näiden pistävän ripaskaksi. (Niin hauskasti toikkaroitua Kalinkaa en ole kuunaan nähnyt.) Vaikka yksi Rokan paljon lainatuista repliikeistä kuuluukin, että en mie millonkaan oo ihmistä ampunt, vihollista vaan, niin nyt löytyy vaihtoehto: Uralin pihlajan myötä sotaviholliset käyvät paritanssiin.

Napakymppi-parodia on vailla vertaa. Vanhaa salmelaisversiota jäljitellään, mutta pätee myös nykyiseen: Juontaja hyppelehtii puolelta toiselle, nojailee herraan tai neitiin ja laskettelee härskejä vitsejä. Muutoin matkojen arvonta ei menekään ihan entiseen malliin.

Mein Gott, mikä kansa! tarjoilee paljon musiikillisia joukkokohtauksia mutta myös meheviä soolosuorituksia.

Kysymykset pohdittavaksi annetaan jo käsiohjelman alussa. Mitä satavuotiaasta isänmaastamme kannattaa puhua? Pitäisikö meidän unohtaa kansalliset juuremme ja keskittyä elämään globaalissa maailmassa?

Käsikirjoituksen ovat tehneet Timo Seppälä ja työryhmä. Ennen joulua ehtii katsomoon ke ja to, tammikuulle jää kolme näytäntöä.