TTT:n ison näyttämön syksy jyrähti käyntiin ukkosella ja salamoinnilla, sisätiloissa siis. Niin miekkojen kuin sanojen säilät viuhuivat pitkin iltaa. Pyöreän pöydän ritarit, kuningas Arthur, noita Merlin ja muut keskiajan hahmot heräsivät henkiin, ja herättivät meidätkin. Myös nykyaikaan.

Kuningas Arthur, hänen ritarinsa ja pyhän maljan etsintä ovat synnyttäneet suuren määrän versioita eri taiteenaloilla. Epäselvyys siitä, onko kyseinen Arthur koskaan hallinnut Britanniaa, tai löytyykö Graalin malja vai ei, jääköön toisarvoiseksi. 

Viimeksi näkemäni Camelotin linna oli pystytetty Törnävän kesäteatteriin Seinäjoella. Se oli ikimuistoisen hauska ja taitava esitys. Niin on tämäkin. Tietysti ihan eri lailla yllättävä. Koska pystyy myös vakavoittamaan nykyiseen maailmanmenoon, jossa sodat yltyvät ja luonnonkatastrofit paisuvat. Ne eivät huku huumoriin, vaikka absurdia hulluutta on loihdittu lavalle monessa muodossa, ja onhan siellä kaksi noitaakin, Merlin ja hänen oppilaansa Morgan. Merlin on sodanvastainen, manaa vallanpitäjiä, joille sota on ykkönen, sitten vasta luonto. Velhon keinot rauhantekoon ovat vaan konstikkaammat kuin muiden kuolevaisten. Marjaana Mutasen puvustama Miia Selin Merlininä on tosi tyylikäs, ja näyttävää on koko kööri.

Järven valtiatar Nimue tokeennuttaa tuhoavaa ihmistä ympäristöasioihin. Mika Honkasen Nimue avasi koko illan vaikuttavasti ja uhkaavasti, ja hän myös lopetti illan dramaattisilla saatesanoilla: ”Parempaa onnea ensi kerralla”. Siinä välissä Mika Honkanen viihdytti bardina vallan mainiosti. Häntä nähdään harvoin pääosassa, mutta tulkoon mainittua, että aina olen saanut hänen osuudestaan ilakoida.

Morganin ja Arthurin äpärälapsi on periaatteen ihminen. Mordred perää isältään samojen lakien noudattamista, joita on itse laatinut. -Muuten lakikirja kelpaa vain perseiden pyyhkimiseen, karjuu Pihla Pohjolainen. Arthur ei nimittäin pyrkinyt kuninkaaksi. Kuninkuus lankeaa hänelle, koska hän vetäisee Excalibur-miekan kivestä. Ikuinen vallan ja vastuun kysymys kuuluu: Miten valta muuttaa ihmistä?

Paljon palkitulta ohjaajalta Linda Wallgrenilta eivät ideat lopu, mitä tulee vinkeisiin yksityiskohtiin. Arthuria puoltavassa mielenilmauksessa yhdessä kyltissä luki Iso A. Myös populaarikulttuurin ilmiöt on hallussa niin ohjaajalla kuin käsikirjoittajalla Juho Gröndahlilla. Laulut sanoittanut Gröndahl lienee nähnyt sen miljoonayleisön viraalin Paardit on parhaat. Näytelmän bardit saivat myös aikaan hyvät partyt. Hevonkuusen majataloa isännöi ilmeikkäästi Samuli Muje.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja muodostavat parin, joka on raisu ja freesi, mutta raisuudessaan rajat tunteva, tyylitajuinen. Gröndahl on sirotellut keskiajan keskelle suht maltillisesti termejä kuten mikromanageerata, eskaloida, nollatoleranssi, työpaikkaromanssi. 

Pyöreän pöydän ritarit on vauhdikas ja moniulotteinen musiikkinäytelmä täynnä energiaa, mistä aplodit koko ensemblelle, Arthurillekin, jolla oli hetkensä, mutta hänen omaksumansa puhetyyli ei minuun iskenyt, koska se tuntui liian överiltä ja tutulta jostain muusta suusta, vaikken muista mistä. 

Janne Vasaman lavastuksesta paljastuu alkuun vain pöyristyttävät isot sienet etualalla, mutta satumaiset puitteet toki kuuluvat tähän valtaisaan tarinaan, jossa lohikäärmeet syöksevät tulta kidastaan. Myös valot ja äänet ovat tämäntapaisessa teoksessa merkittävässä osassa, ja kunnossa ovat, asialla Eero Auvinen ja Kalle Nytorp. Esityksen jälkeen oli tunne kuin pyörremyrskystä tulleena, mutta selkeää hommaa se paikan päällä oli.

Kuvat: Kari Sunnari