Tampereen Teatterikesän päälle kesäteatteria Helsingissä, olikohan se liikaa…Salainen puutarha Suomenlinnassa kuitenkin kutkutti viehkona ajatuksena ja miljööltään sopivana synkän sedän brittikartanoksi. F.H. Burnettin poloiset orpolapset olen koulutyttönä nyyhkinyt läpi, kuten Pikku lordi ja Pikku prinsessa. Lopussa käy kuitenkin aina onnellisesti, pahat muuttuvat hyviksi. Ryhmäteatterin lupaus koko perheen esityksestä taitaa olla liikaa, alaikärajassakin saattaisi vähempi kuin 7 vuotta riittää. Yleisö on kuitenkin valtaosalta aikuisia. Lapsia on tosiaan yllättävän vähän. Ilmeisesti Suokilla on perinteiset ”ainakin kerran kesässä -kävijänsä. Hyvä niin.

Päähenkilö Meeri (Anna-Sofia Tuominen) on 10-vuotias, pojat vähän päälle; reippaan lastenhoitajan oma reipas poika (Ville Saarenketo) ja ilkeän sedän sairaana pidetty ja sisälle suljettu poika (Nicklas Pohjola). Nykyajan esiteinit elävät ihan toisessa maailmassa kuin teoksen syntyaikoihin 1911. Olisi heillä ihmettelemistä, jos olisivat paikalla ilman kännykkää. Aika vaimeasti irtoaa reaktiota aikuisyleisöltäkään. Toki teos on ammattilaisten työtä, dramaturgina Anna Krogerus, ohjaajana Anne Rautiainen – jonka ei taatusti tarvitse nyt pelätä someraivoa, kuten taannoin Kansallisteatterin Kaikki äidistäni -transroolin johdosta. Anna-Sofia Tuominen edustaa täysin tyttökirjojen energiaa, ärhäkkää ja herkkää yhtaikaa, Robin Svartströmin puutarhuri on sympaattinen, Minna Suurosen rouva Medaljonki tuima kuin tuuli jne. Laulantakin sujuu, Salainen puutarha on tehty musikaaliksi Arttu Takalon sävelin.

Linna tarjoaa puitteet korkeuksiin ulottuviiin kohtauksiin. Elävät ja laulavat muotokuvataulut ovat näppäriä nekin. Homma ei vaan meinaa pitää herpaantumattomassa otteessa, kun jäädään junnaamaan, etsitään ja etsitään. Tietysti salaista puutarhaa pitää etsiä, mutta kun ensin avainkin löydettävä, niin siinä ensimmäinen puoliaika sitten menee. Onneksi on se punarinta, joka hommassa avittaa, ja punarintaa avittaa nukettaja. 

Viimeistään toisella puoliajalla päästään perinteisiin opetuksiin siitä, miten hyvä voittaa pahan, miten kannustus auttaa tekemään tekoja, joihin ei uskonut pystyvänsä, miten silitys auttaa surussa ja rakastava katse yksinäisyydessä. Kevääseen heräävä luonto saa ihmiset tokeentumaan, katkenneet yhteydet palaavat. On kevätjuhlan ja nimijuhlan aika. Ketunpoika saa nimekseen Taika – koska kaikki on taikaa, ja taika on meissä kaikissa…Elokuisen illan ilmassa oli myös taianomaista leppeyttä, joten hyvä mieli siinä kaiken kaikkiaan saatteli askeleita kotiinpäin.

Kuvat Ryhmäteatteri