Kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti: Tampereen Teatterin päänäyttämöllä pelataan hetki pesistä, kopin voi ottaa pallosta katsomossa tai koko esityksestä, joka on on fyysistä teatteria ilman sanoja, nimeltään Rakkaudesta sähköön. Mimiikan mestarin ja akrobatian akateemikon Marc Gassotin Markku on epäonninen kaikkien sähkölaitteiden kanssa, mutta Saara Törmän loistavasti sanoittaman laulun myötä avautuu ehkä jotain rakkaudesta tai sen puutteesta:

Ei pelkästään akkuväännin, rasvakeitin, kenkäkuivain, leivänpaahdin, vaan myös sisuskalunväännin, maailmanmuserrin, suvunjatkin, kyyneltulvasäädin. ”Laitteeni nää/ tuu kytkeytymään…Kii härpäkkeisiin/ sotkeudu pliis/ mun vempaimiin” jne.

Elämän ja alkoholin kolhima Markku hautoo itsemurhaa. Köysi ja pari viinapulloa hänellä jo on, pitäisi vielä päästä kotiovesta. Avainta ei löydy. Postiluukun kautta avaus ei onnistu, koska luukku juuttuu käteen. Sen irrottamiseen tarvitaan apuri etupenkistä. Lopulta, lukemattomien yritysten jälkeen onnistuu ikkunan kautta mätkähtää tiskialtaaseen. Siinä vaiheessa olen huudahdellut ”Auts” jo monta kertaa. Gassotin pää kopsahtelee ikkunaan, hän liukastelee veden kastelemalla lattialla kuin Loiri ja sitä rataa. Kaikkia naurattaa, vaikka murheellisesta kohtalosta on kyse. Toistot tekevät ihan hervottomaksi.

Markun mielikuvitusystävät Yksi (Karl Sinkkonen) ja Näisyys (Tanjalotta Räikkä) yrittävät toki auttaa. Olisiko urheilusta pelastusta? Juoksumatto muodostuu mainioksi näytönpaikaksi fyysisestä temppuilusta, sukeltamisesta ja liukumisesta. Seuraava laji on sitten se pesäpallo. Melkein pelottaa. Ei tullut räpylä mukaan. Me katsojat ollaan ulkokentällä. 

No, ei auta urheilu, mutta ei Markun huushollissa onnistu hirttosilmukan ripustaminenkaan. Lamput poksahtelee, hella syttyy, hihat palaa, raanavesi suihkuaa…Erilainen teatterikokemus, eikö?

Rakkaudesta sähköön on yhteistuotanto Kansallisteatterin kanssa, ja sen on ohjannut espanjalainen klovneriasta tunnettu Aitor Basauri. Saara Törmän sanoittamat ja Karl Sinkkosen säveltämät biisit laulaa Tanjalotta Räikkä – joka muuten ilmaantui niin häkellyttävässä pinkissä tanhupallo-lookissa, että ei meinannut tunnistaa. Lauluja syntyi niin monta, että kaikki eivät mahtuneet esitykseen. Piti koota ne vinyylille. Sitä myydään aulassa esityksen jälkeen. Huom! Esityksiä on vielä kahtena seuraavana maanantaina ja tiistaina.

KUVAT MITRO HÄRKÖNEN