Tampereen Teatterikesän yhteydessä jaettiin Thalia-palkintoja. Vuoden esityksenä palkittiin Rovaniemen Kaupunginteatterin ja Piste Kollektiivin teos Vesisaaren Alma – Reidar Särestöniemen äidin tarina. Hyvä! Se on taianomainen esitys, johon runolliset ja mystiset sekä sirkustaiteilijoiden luomat ainekset ovat perusteltuja: Alma Särestöniemi, o.s. Andersen, oli näkijä, joka eli kahdessa todellisuudessa, normiarjessa ja henkiolentojen maailmassa.

Alma tietää olevansa osa luontoa, osa suurta kaikkeutta. Hän lähti koti-ikävöivän äitinsä matkassa Ruijan Vesisaaressta Kittilän Kaukoseen. Siellä hän ensimmäisenä kohtasi Matti Särestöniemen katseen – ja näki tulevaisuutensa. Norjalaisen kauppiaan tyttärestä, ”Jäämeren naisesta”, tuli maatalon miniä. Mezzosopraanon oopperaura jäi kesken.

Myöhemmin Alma joutui vielä kysymään itseltään: Mikä on minun kotini? Ja itse hän vastaa: Tämä maailma on meidän ainoa kotimme.

Reidar syntyi seitsenlapsisen perheen kuopuksena, erilaisena vilkkaudessaan, piirtämisineen. Reidar teki lapsena värejä luonnon aineksista ja piirsi vaikka hiilellä uunin kylkeen. ”Piisin kylki oli kuin taivaantulet”, kertoi neljä vuotta vanhempi Anttu. Hän jäi ainoana Särestöön, kun sota kaatoi veljiä.

Taiteellinen äiti oli valmis kannustamaan poikaa alan opintoihin, vaikka se tie vei Venäjälle ja Helsinkiin. 

Minulle oli ihme havaita, miten yksi haitari voi kantaa kaikki kohtaukset ja tunnetilat läpi näytelmän niin upeasti. Muusikkona Henri Haakana, bravo!

Ylellistä oli myös seurata sirkustaiteilijoiden antamaa panosta. Aapo Honkanen yltää ennennäkemättömiin yltiöpäisiin suorituksiin ison renkaansa kanssa ja sen sisällä. Milla Jarko on välillä kuin ”tankotanssija” isossa ristikkolavasteessa, ilmiömäinen myös riekkona tai Reidarin siipirikkona joutsenena. He hoitavat myös puheosuuksia, mutta varsinaisina näyttelijöinä estradilla ovat Helka Periaho ja Olli Haataja.

Tässä teoksessa, jossa yhdistyy puhe, musiikki ja liike, ovat kaikki osa-alueet upeassa balanssissa. Oli nautinto istua katsomossa.

Kuvat Petri Teppo

RAHAMAA VIRON IHMEMAASTA

Viro on osoittautunut varsinaiseksi teatterimaaksi, joka tarjoaa aina suurempia yllätyksiä kuin osaa odottaa. Eesti Draamateaterin Rahamaasta kehut kyllä kiirivät kaikkien korviin etukäteen, joten odotukset olivat korkealla. Ne lunastettiin sataprosenttisesti. Nauruhermoja kutkutteli jo alun kännykkäohjeistus. Esitykseen kuuluvien kameroiden takia oli syytäkin pyytää sulkemaan puhelimet tai käyttämään lentotilaa. Jos asetus on vaikeaa, ehdotettiin avun pyytämistä vieruskaverilta. Teatterin taholtakin saisi asiantuntijan apua. ”Mutta hänen työkalunaan on vasara”.

Rahamaan alkulähteenä on kansainvälinen rahanpesuskandaali ja itäblokin oligarkit, aina Putinin serkkuun saakka. Danske Bankin Viron yksikkö suljettiin. Tässä tarinassa päähenkilö on köyhistä oloista tuleva ”maitopoika”, jonka kaveri on jo päässyt ruhtinaallisesti rahan makuun pankin palveluksessa. Pian alkaa yhteinen tie, joka vie jatkuvaan juhlahumuun. Samppanja kuohuu ja viina virtaa. Miehet menevät balettiinkin. Sieltä voi löytyä kaunis vaimo – ja löytyykin, kun on ensin hankkinut viissatasella kukkia. 

Sivujuonteita on paljon, on häät, joulua ja joogasessiota, ja dialogi nokkelaa. Varsinainen erityispiirre on kameroiden käyttö. Kaikki tapahtuu kuin kahdessa kerroksessa, lavatasolla ja screenillä yläpuolella. Kun ollaan pankkikonttorissa, kamera tuo sen tapahtumahenkilöt lähikuvana screeniin. Lavastus on lähinnä suurensuuri moduuli, jota käännellään tarpeen mukaan. Juhlien tullen näyttämölle työnnetään pitkänpitkä pöytä. Torvet ja pasuunat soivat lähes läpi esityksen täydentäen vimmaa ja kiihkoa rahanpesun ympärillä. Näyttelijät ovat tasavahvasti taitavia, siis hirmu taitavia. Ei tarvitse olla mikään pörssihai nauttiakseen Rahamaasta.

Kuvat Heikki Leis