”Elämä on iloleikki”, kirjoitti A. Kivi, elämänsä tragedioista huolimatta. Hän kuoli vain 38-vuotiaana, ja siitä tuli lokakuussa tasan 150 vuotta. Red Nose Companyn esitykset ovat aina iloleikkejä, totisia totuuksia sisältäen.

Tuukka Vasama ja Timo Ruuskanen, eli klovnit Mike ja Zin, vierailevat TTT/Salmelaisen näyttämöllä paljon palkitulla teoksellaan Aleksis Kivi. Minusta tuli taannoin parivaljakon fani kertalaakista. Päätin osallistua aina, kun kiinni saan. Koskaan ei pety.  Olennaisia ja omalaisiaan elementtejä on ottaa hetkestä kiinni, myös yleisön reaktioista. Tiedähän varoa, jos myöhästyt tai haukottelet, tulet osaksi esitystä! Mukana on improvisaatiota, mutta valmiissakin käsikirjoituksessa on aina tuoreutta, vaikka kaluttua historiaa yleensä käsitellään, klassikkoja. Tuo ensimmäinen näkemäni oli Don Quijote. Viime Teatterikesän esitys oli Frankenstein. Koska kyseessä on kiertueteatteri, niin kaverukset poimivat paikallisväriä mukaan, Laukontoria…ja Popedaakin, nohevia ja musikaalisia kun ovat. 

Illan aikana esitellään käsittämättömän iso liuta Kiven teoksia, mukaan lukien kesken jääneitä, kadonneita tai julkaisemattomia. Eikä käy aika pitkäksi. Niin nokkelasti ja sukkelasti sujuu hiidenkivelle kiipeily. Sukkelasti sujautetaan myös eräskin seitsenvuotinen tuotos seitsemään minuuttiin. Välillä kumarrellaan Kulttuurirahastolle kuin Allahille, välillä pahoitellaan pentametrin vaikeutta. Kummallakin on monet roolit, muun muassa Nya Teaternin johtajana Kaarlo Bergbomina, joka hyväksyy Lean näyttämölle ensimmäisenä suomenkielisenä näytelmänä. Klovnin nopea johtopäätös: ”Tämän hetken takia me kaikki olemme tänään täällä!” 

Ongelmaksi meinasi muodostua pätevä naisnäyttelijä, ja ruotsalaiseen päädyttiinkin. Charlotte Raa opetteli ääntämään tekstiä, jota ei ymmärtänyt. Eli historian faktoja tässä myös opitaan, kerrataan, palautetaan mieleen. Johtajan sisko Emilie Bergbom pääsee tuiskahtamaan, miten hän tekee sen suurimman työn, Kaarlo pokkaa palkintotilaisuuksissa.

Musiikki on vaikuttavassa osassa. Haitaristi Niko Kumpuvaara pilkahtaa myös Pikku-Eerona, mutta isosti hänellä on musiikin johto ja hieno avantilainen jousikvartetti hallussa. Muusikon ainekset on myös näyttelijöissä. Käsikirjoituksessa konseptin luoneiden Tuukka Vasaman ja Timo Ruuskasen lisäksi ovat Eva Buchwald ja Linda Wallgren, joka osallistui myös ohjaukseen.

PS Käsiohjelmassa Tuukka Vasama kertoo lapsuudenkotinsa sijainneen Oksasenkadulla, ja että hän ei tiennyt Oksasen olevan August Ahlqvist = näytelmäkilpailussa Kivelle hävinnyt ja Seitsemästä veljeksestä murskakritiikin tehnyt kademieli. Kun minä puolestani nuorena neitona muutin Helsinkiin 20 vuodeksi, ensimmäinen asuntoni sijaitsi Aleksis Kiven kadulla. Enpä tullut ajatelleeksi, että muiden merkkimiesten/fennomaanien kadut – esityksessäkin mainitut Cygnaeus, Runeberg ja Topelius – sijaitsevat Töölössä, vain Kivi on rouheassa Kalliossa. Toisaalta, kallio on kiveä.

Esityskuvat: Cata Portin

HUOM Tampereen TTT-ensi-ilta oli eilen 26.10, tänäänkin to 27.10 menee, seuraavat esitykset Mansessa marraskuussa pe 25. ja la 26. päivä. Tässä on siis osatuottajan Kansallisteatterin lisäksi yhteistyökumppaneina TTT, Kuopion, Jyväskylän, Lahden ja Turun kaupunginteatterit + kamariorkesteri Avanti!

Juttele esityksestä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.