Jos sattuu olemaan vielä joku, joka ei ole käynyt Ravintola Telakan yläkerrassa teatterissa, niin niiden porrasaskelten aika on nyt. Siellä menee Tanjalotta Räikän ohjaama ja käsikirjoittama Jussi&Jussi. Toinen Räikkä on valot suunnitellut Nadja. Jussit ovat varsin valmiintuntuisia ja monitaitoisia nätyläisiä, Arttu Soilumo ja Santeri Niskanen. Amorina ja pyövelinä ja monena muuna hauskuuttaa Antti Mankonen.

Tosin iloa pidetään vakavien asioiden ja raadollisen historian äärellä. Historia tässä tapauksessa ulottuu vuoteen 1665, jolloin ensimmäiset nimeltä tiedetyt homoseksuaalit mestattiin kirveellä ja poltettiin roviolla, Heikit Mikonpoika ja Pekanpoika. Karnevalistisen kaaoksen seassa on jopa esoteerisia viisauksia, eli kerta kaikkiaan ihmeellinen ja pökerryttävä kombo. Esimakua saa alkua odotellessa, kun näyttelijät hienoisesti liikehtien lojuvat kuin mestauslavalla tai silmukka kaulassa Pekko Käpin trion jouhikkosäestyksellä.

Pyövelin päästessä vauhtiin, hän puhuttelee katsojaa suoraan kysymyksillä, joihin kukin vastatkoon parhaan kykynsä mukaan: Oletteko miettineet, miltä tuntuu olla ihminen, jota muiden on pakko sietää? Oletteko miettineet, että teidän aikananne pyövelit eivät käytä kaapuja, he voivat olla iltapuvuissa tai missä vaan vetimissä, ja näyttää samalta kuin sinä itse?

Omiin syövereihin ei ehdi syvälle upota, koska lavalla vipeltää niin amoria kuin Andy Warholia. Välillä eletään nimittäin välitilassa. Terapiasessio tuo mukaan kuningatar Kristiinan lisäksi vilauksen Rudolf Koivusta ja Marlene Dietrichistä. Kun Arttu Soilumo pyövelisuvun äitinä pääsee ääneen on piru irti – ja nauru löyhässä.

Musikantit toimivat myös Kohtalottarina, näyttelijätrio antaa välillä tanssinäytteitä, jopa flamencovivahteisesti. Laulusanoituksissa tuskin toiste kuulee kaikkia mahdollisia kidutuskeinoja, kuten kuumilla pihdeillä nipistelyä, ja ”kehonruhjominen parhaan tilin tuo”.

Kaiken välissä päähäni jää mylläkkänä hajatelmia kuolemasta, ikuisuudesta, toiseudesta. Että se mikä panee liikkeelle, on kuolematon, että me kaikki olemme aikaisempien sukupolvien tulosta, että Raamatussa ei puhuta homoseksuaalisuudesta, että Mooseksen laki on yhtä lainvoimainen kuin joulupukki, että naiseus ja miehuus löytyy meistä kaikista ja enempi hyväksyminen johtaisi yhteiskunnan korjaantumiseen.

”Jos kykenisimme oppimaan menneistä, ajat muuttuisivat”. Tämä itsestäänselvyys saa painoarvoa tässä esityksessä. Miksi emme viisastu menneistä hirveyksistä vaan jatkamme niitä aina vaan, maailmanlaajuisesti?

PS Matalassa ullakkotilassa herää jälleen ehdotus, että savuefektejä käytettäisiin jatkossa vähemmän tai esityksiä lyhennettäisiin, koska loppua kohti silmiä kirvelee ja henkeä ahistaa häiritsevästi.

Kuvat Petteri Aartolahti

Juttele esityksestä

  Tilaa ilmoitukset  
Ilmoita