Kaverin lapsukainen jänisti viime hetkellä, eikä minulla ollutkaan nuorta kommentaattoria muassani, kun menin Tatun ja Patun Suomi enskaan. Se havahdutti toteamaan, että lastennäytelmästä saattaa tulla yksi kesän hauskimmista teatterikokemuksista, vaikka ilman tenavia. Bonuksena on, kun katselee ja kuuntelee yleisöä näyttelijöiden lisäksi.

Eikä kestä kuin 50 minuuttia, pois on kaksituntinen kärvistely jonkun tyhjän äärellä. Tatu ja Patu sentään kertaavat eläinoppia kolmevuotiaille ja siitä ylöspäin, samoin suomalaisia urheilumenestyksiä ja muutakin historiaa, tutkivat suomalaisuuden kulmakiviä kuten saunaa, ruisleipää ja juhannusta. Jokaisen tutkimuksen tulos oli aukottomasti: Suomalaiset ovat sisukasta kansaa.

Lisäksi Tatu ja Patu pitivät uutislähetyksiä sekä toivat esiin rakkaan kielemme kummajaisia ja sen pisimmän yhdyssanan, jota saimme myös yhdessä laulaa! Ja yleisössähän oli suuri joukko niitä, joiden kieli lauloi heti, kun näyttelijät tarvitsivat apua. Lapset neuvoivat ihan vimmoissaan, kun ei norppaa löytynyt edes kiikareilla.

Kiertueteatterin terhakkaasti kehoa käyttävät näyttelijät ansaitsevat aplodinsa: Samuel Kujala, Verneri Lilja, Inke Koskinen ja Jenni Helenius.

Aino Havukaisen ja Sami Toivosen teoksen dramatisoi Sami Rannila ja ohjasi Janne Jämsä. Ja ihan käypäisää oli, että esitys sovellettiin Nuotin vierestä -kulisseihin.

Kuvat: Karri Harju

PS Se joka harrastaa kesäteatteribingoa, saa taas ruksin keppihevosista.

Juttele esityksestä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.