Odotellessa oli ihan viihteellistä seurata sähköjohtojen setvimistä näyttämöllä, ja kun ne oli vihdoin saatu ährättyä, ja näytelmä alkanut, meidät jätettiin katsomoon yhä odottamaan. Tai oikeastaan olemme tilpehööristä täydessä lastenhuoneessa. Hykerryttävää tyyntä ennen myrskyä.

Pirkanmaan polyteknisen draamaseuran esittämä ”spektaakkelimainen teatterimatka” Peter Pan menee pieleen niin hervottomasti ja taidokkaasti, ettei voi kuin tikahtua ja ihmetellä ideoiden vyöryä. Alkuseremonioiden jälkeen Darlingin perhe esittäytyy kivalla kilahdeksella ja valonvälähdyksen osuessa kohdalle. Överit elkeet ja ylipirtsakkuus ovat just jetsulleen. Perheeseen kuuluu myös labradorinnoutaja lastenhoitajana, kukas muu kuin Ville Majamaa.

Savu ja kultahile – varmaan keijukaispöly – pöllähtelee, kun Ola Tuomisen kertoja rullaa tuolissaan paikalle. Draamaseuran toimivin tehoste lienee juuri teatterisavun tuprauttelu, kaikki muu tekniikka kolisee tai kilisee, paukkuu ja mätkähtää – mutta koskaan emme tiedä, mikä ja milloin. Ja miten paljon joku tömpsy oikeasti sattuu, jopa parahdin välillä puoliääneen.

Emme myöskään arvaa, missä vaatteissa Mari Turunen ilmaantuu seuraavaksi lavalle, niin monta roolia hänellä vilisee. Peter Panin (Matti Hakulinen) entré yläilmoista on tietysti ainoa laatuaan. Kuten myös kapteeni Koukun näyttävä esiintulo. Mikko Nousiainen tekee katalasta Koukusta varsinaisen sankariroolin – vaikka viime aikoina sitä juuri on paheksuttu, että rikollisista tehdään sankareita :).

Merirosvolaivasta on saatu kerrassaan kliseisen upea näyttämökuva. Kolmiosaisessa kulississa pyörii lisäksi satumainen lumottu laguuni. Asialla Marjatta Kuivasto ja Lasse Männikkö.

Draamaseuran tekniikka pettää välillä niin pahasti, että esitys on keskeytettävä. Ola Tuominen pääsee näyttämään imitaattorin kykynsä herkullisena välipalana.

Näyttelijöiden pinnaa koettelee muukin kuin tekniikka. Pahimmalle jännittäjälle kollega tulee kesken näytelmän kiljaisseeksi: Sano nyt saatana jotain! Muilta osin ääneen päästään ilman komentoa, kaaokseen asti. Tulee mieleen, että varsinainen taitolaji – saada pieleenmenot osumaan ja onnistumaan.

Äkkinäinen ei arvaa, että koheltaminen voi olla nautinnollista, ainakin TT:n porukalla ja Mika Eirtovaaran ohjauksessa. Käsikirjoituksen takana ovat tietty samat kuin aiemmassa Näytelmä joka menee pieleen: Henry Lewis, Jonathan Sayer, Henry Shields. Mikko Koivusalon suomennos on aukoton.

Saa nähdä mitä jatkossa? Nuori avecini odottaa jo näytelmää Hamlet joka menee pieleen.

Kuvat Harri Hinkka

Juttele esityksestä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.