Mikä mahtava Macbettu!

Kuva Alessandro Serra                                     Verikoirat juoma-astialla

Macbettu verikoirat.jpg

Italialaisten Shakespeare-versiossa Macbettussa äänitehosteiden, niukkojen lavasteiden ja runsaiden kikkojen käyttö tekivät esityksestä ainutlaatuisen – sen lisäksi, että näyttelijät rytmittivät millintarkasti jokaisen liikkeensä, välillä kuin hidastetussa tanssissa, välillä kuin sirkuksessa. Valaistus painottui pimeään, puvustus oli tummaa, eikä haitannut yhtään. Päinvastoin. Jännää oli.

Täyspimeästä huminasta kaikki alkoi. Millainen myrsky tästä yltyy? Ihan kuin valtavat meren aallot olisivat lyöneet vasten.

Macbethin verisen juonen vallantavoittelusta voi kerrata googlaamalla. Sardegna Teatron esityksessä painottui toteutuksen nerokkuus. Moniulotteiset ansiot kuuluvat Alessandro Serralle, jonka kontolla oli niin ohjaus, lavastus, valot ja puvustus.

Näyttelijät olivan muinaisten aikojen tapaan miehiä. Ylväin ja pisin heistä oli kuitenkin lady Macbeth. Mitä osuvin oivallus.

Kolme noitaa toivat mukaan huumoria niin, että pitkiä aikoja hihiteltiin yleisössä, vaikka lavalla ei puhuttu mitään. Sen sijaan siellä pöllysi koko ajan jotain jauhoa. Se pölähti myös vaatteissa joka kosketuksesta. Niin simppeliä, mutta jotenkin kiehtovaa vaihtelua teknisiin laitteisiin, jotka tuuppaavat “savua”.

Saman voi sanoa lavastuksen yksinkertaisuudesta. Kolmesta pystyssä olevasta painavasta rautalevystä sai aikaan vaikka mitä. Kun ne vähitellen kovaäänisesti kaatuivat yksi toisensa jälkeen, niistä tuli pitopöydät kuninkaalle. Lopulta tarjoilujen leivät murenivat jalkojen alla isosti ratisten. Vallan mureneminen ja kuolevaisuus kuuluu Shakespearen näytelmiin. Kärpäsen suristessa kuuluvasti pimeässä, maassa lojuvat miehet alkavat nousta, vain ruumis jää. Vahvoja näyttämökuvia.

Shakespearen kieli tässä modernisoinnissa säilytettiin, Jylhän suomennoksessa siis. Ohjaaja Serra käännätti alkutekstin sardin kielelle, koska hän havahtui koko ideaan Sardinialla kuvatessaan sikäläisiä karnevaaliperinteitä ja lapsia naamioineen.

Teatterikesän Macbettussa nähtiin uskomattomat lehmänaamiot. Ihmetyksen aiheita oli niin paljon, että se ei enää ihmetyttänyt, miksi esitykselle on ropissut palkintoja, myös Italian kriitikoiden nimeämä vuoden paras esitys 2017; minulle vuoden 2018 Teatterikesän paras esitys – tähän mennessä. Olin ihan pyörryksissä astuessani ulos auringonpaisteeseen TTT Eino Salmelaisen katsomosta.

Juttele esityksestä

  Tilaa ilmoitukset  
Ilmoita