Kuvauksia marginaalista: Imitation of Life ja Tätiratsastajat

Unkarilaisen Proton Theatren striimattu esitys Budapestista Tampere-taloon oli jännä kokemus, ensin tunne, että olen tullut leffaan, sitten olisin ehdottomasti halunnut nähdä sen livenä lavalla. Ei kai ihmekään, sillä ohjaaja Kornél Mundruczó tekee myös elokuvia.

Imitation of Life luo voimallisen kuvan suurkaupunkiin hukkuneista kurjista kohtaloista. Kata Wéberin käsikirjoitus antaa ymmärtää, että epäoikeudenmukaisuus on elämän kirjoittamaton laki. Imitation of Life kritisoi Unkarin politiikkaa monelta kantilta, myös ovelalla huumorilla, kaikki tuntuu olevan rikki, kynää myöten, jolla pitäisi allekirjoittaa. Siitä syntyy pitkä herkullinen kohtaus. Samoin käy sinänsä surullisessa episodissa, jossa täytyy tilata ambulanssi. Sitä ei ihan nopeasti saakaan. Hätäkeskukseen soitto lähtee sfääreihin kuin jossain Jope Ruonansuun sketsissä. 

Romanien asema käy selväksi, mutta sitä ei käsitellä perinteisellä rasismikortilla. Fokukseen tuodaan identiteettiaihe, romani, joka värjää tukkansa vaaleaksi, ei halua tunnustaa alkuperäänsä. Mikä sinänsä juontuu syrjinnästä. Alkusysäys koko näytelmään oli erään romanipojan tappo bussissa, mutta teko ei ollutkaan se rasistiseksi luultu, vaan tekijäkin oli romani. Avauksessa on kuitenkin häädön saava vanha romaniksi paljastuva leskinainen, jota ulosottomies tulee kovistelemaan.

Yhdistävänä tekijänä toiseen tarinaan on sama asunto, kun häätö on mutkien jälkeen tapahtunut – asunto pyörähtää ympäri – millaista olisikaan ollut nähdä tuo livenä – maailma on siis mullin mallin, ja tilalle muuttaa yksinhuoltajaäiti poikansa kanssa. Köyhyyden kierre yhteiskunnan äärilaidalla tulee siinäkin tarinassa absurdilla tavalla näkyväksi. 

Taputamme taitavalle kerronnalle Tampere-talossa yhdessä budapestiläisyleisön kanssa. 

Aurinkoteatterin Tätiratsastajat onkin sitten niin absurdia juttua, että harvoin Eino Salmelaisen näyttämöllä näkee. Diippiä dialogia, mut riemastuttavaa tekstiä ja tekemistä Sanna Hietalan käsikirjoittamana ja ohjaamana, kertokoon tällä kertaa Aurinkoteatterin ainutlaatuinen käsiohjelma, minkätyyppisestä (Klemoloiden tyyppisestä) esityksestä on kyse:

Rooleissa: Milla Kangas, Niklas Häggblom, Paul Holländer, Nora Raikamo, Wilhelm Grotenfelt

Raivoisa Benita Stjärnfall = Milla Kangas
Tämä setä esittää teinityttöä Pamela Kålaa = Paul Holländer

Isoimmat aplodit Tampereen teatterikesälle uroteosta toteuttaa festivaali huolimatta koronan lisäkurituksesta vielä viime tingassa.

Juttele esityksestä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.