Kuulostaako Kansalliskirjailija kuivakkaalta näytelmältä? Onko Väinö Linnaa kaluttu jo tarpeeksi? Onko näytelmä näytelmän sisässä -konseptia käytetty liikaa? Ei, vasta tämän Tampereen Teatterin ja Mikko Kannisen mestariteoksen jälkeen. Siinä toimii kaikki. Alkuidea on tietysti Karo Hämäläisen romaanissa Kansalliskirjailija, jonka Sami Keski-Vähälä on kerrassaan lahjakkaasti näyttämölle sovittanut, lähtökohtana nimenomaan romaanin idean eikä romaanin näyttämöllistäminen. 

Kaiken totuus on niin liukuva käsite, että todellisuuden variointi on juuri se kiinnostava osuus. Kuulostanko hörhöilevältä? En millään haluaisi paljastaa teoksen yllätyksellisyyttä, koska  soisin jokaisen kulkevan katsomoon – vaikkei kirjallisuus, Linna tai edes teatteri kiinnostaisi. Siksi ripottelen seuraavaksi vain jotain täkyä sieltä täältä. Tai se on ollutkin jo julkisuudessa, että kyseisessä näytelmässä tehdään näytelmää. Näyttelijät huhuillaan siis lukuharjoitukseen, mutta sattuneista syistä ei ole ohjaajaa eikä plaria mistä lukea. He siis alkavat heitellä omista lähtökohdistaan eri näkemyksiä keksimiinsä kohtauksiin, mitä otetaan, mitä jätetään, testailevat tätä ja tuota, käyvät jopa Urjalassa kansalliskirjailijan synnyinseudulla.

Väinö Linnan turkissuikkaa vaihtamalla joka toinen voi esittää välillä kirjailijaa. Eniten hattua pitänee päässään Arttu Soilumo. Siinä vasta hyvin valittu tuore kiinnitys! Kehuin hänet blogissa muinoin ensi näkemältä Telakan Jussi&Jussissa, ja nyt voi kehua uudestaan. Niin kuin koko porukkaa ja kaiken aikaa. 

Väinö Linnan ympärille rooleja piisaa kirjastonhoitaja Mäkelän piiristä, Södikalta ja Suomi-Filmistä – ja tietysti perheestä. Maija-äiti synnytti kymmenen lasta, joista seitsemän varttui aikuiseksi. Eeva Hakulisen Kepa-vaimo on nauruun asti hykerryttävä huolehtija. Jukka Leistin bravuuri Toivo Särkkänä aiheuttaa minussa myös kohtauksen, samoin Kirsimarja Järvisen Lauri Viita, Ville Mikkosen Jaakko Syrjä – tai sotilas Hietasena kuuluisassa ahvena-stoorissa. Arttu Ratisen keski-ikäistynyt näyttelijä D lopettelisi harkat mieluummin vähän aikaisemmin, kun ”keittiön kaapit on juuri tulossa”. Elina Rintalan raivoisa teatterinjohtaja hulmuaa välillä kiireessä tsekkaamaan, onko pienellä puolella saatu aikaan tarpeeksi kaupallista, kun isolla puolella tehdään sentään musikaalia. 

Kovana tupakoitsijana tunnetun Väinö Linnan ympärillä savuaa koko ajan. Eeva Hakulinen on myös veikeä ja sukkela savukoneen suitsuttaja, saa kahvinkin höyryämään, ja kiihkeän kirjoittajan kynä se vasta sauhuaakin – eikä synny allergisia reaktioita edes etupenkissä. Muita reaktioita kyllä; tunsin itseni kuin joksikin palkatuksi esinaurajaksi, niin tikahtua olin. Silti näytelmässä on paljon asiaa, historiallista faktaa ja filosofiaa.

Raikasta hommassa muihin komediallisiin esityksiin verrattuna oli sellainen sujuvuus, että taputustaukoja ei tyrkytetty tietyin välein – ei varmaan juolahtanut mieleenkään tässä rakenteessa – pätkiminen olisi ollut tosi haitallista. Videot olivat käytössä huomiota kiinnittävän kiitettävästi, eli ei lainkaan kyllästyttävästi vaan freesisti lisäarvoa antamalla. Uskallan sanoa: Kansalliskirjailijasta innostuu kaikki väki.

PS Kokonaisvaltainen ilta, kun oli ennen esitystä tarponut tunnin verran räntäsateessa  Finlaysonilta Hämeenpuistoon Väpen työ- ja asuinsijoilla.  Ryhmät voivat tilata Linna-kierroksen Tampereen kaupungin virallisilta oppailta. 

Lottana sai sentään naisroolin, vinoilee näyttelijä F. Täten Väinö Linna tapasi tulevan vaimonsa Kertun.

Kuvat: Mikko Karsisto

Juttele esityksestä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.