Koronasta löytyy yhä onnia onnettomuuksissa, esimerkiksi se, että Teatteri Ivan Dinneri muuntui drive in -teatteriksi Pyynikin parkkipaikalle. Se osui ilon aiheeksi minulle ja Helsingistä saapuneelle toimittaja-avekille, jolla oli vuokra-auto alla. Tämä tarkoitti samalla, että meillä alkoi kiihkea opettelu kosketusnäyttöradion kanssa, koska se piti saada oikealle taajuudelle paikan päällä. Onnistui, mutta eipä hätää muutenkaan. Ivalaisilla oli tarjota matkaradioita esim kävellen saapuville. Yksi lippu tarkoitti parkkiruutua viidelle henkilölle.

Vastaanotto loi joka käänteessä hyvää fiilistä ja vieraanvaraisuutta. Vain säänhaltija meinasi oikutella, mutta tokeentui suunnilleen klo 21, kun kihlajaisillallinen alkoi.

Kaksi nuorta paria avasi illan pelaamalla New York Timesin kysymyksillä varustettua seurapeliä, jonka edetessa parit olivat aina vain vähemmän selvillä, kenen olisi pitänyt seurustella kenenkin kanssa, ei parinvaihtoa ristiin, vaan naistenko keskenään ja miesten keskenään.

Tätä pidettiin ilmiselvästi sen luokan kuningasideana, että muita ideoita ei oikein tarjoiltukaan, eikä valmista syntynyt siitä ainoastakaan.

No, meillä oli evästä mukana, esityksen biisilista oli nostalgisen kiva ja kokemus kaikkineen kuitenkin hauska. Toivottavasti drive in -idea jatkaa elämäänsä koronan jälkeenkin jossain muodossa.

TYKin ilmaisutaidon lukion käyneissä nuorissa näyttelijöissä on ainesta, jota olisi ollut kiinnostavaa nähdä näpsäkämmän käsikirjoituksen äärellä. Mutta onhan parikymppisillä aikaa edessään. Kaikki tekijät ovat vasta matkalla alan opintoihin.

Pöydän ääreen asettuivat Roosa Leivo, Teppo Nieminen, Annika Palojärvi, Ville Vuorikoski. Ohjaamisen, pukusuunnittelun ja lavastuksen parissa työskenteli Katariina Korpela, käsikirjoittajana ja tuottajana Mimmi Ahonen.

Hupailu Haiharassa

Parikymppisiä on myös Lähiöteatteri Lystissä, mutta koko teatteri lähestyy kohta kahtakymmentä. Lystin Kaunis Veera Haiharassa ei ole balladi Saimaalta vaan hupailu Kaukajärveltä – ja olkoon vaan, kun Miskantin kuororyhmän kansanlaulut ja kalinkat soivat kauniissa kesäillassa, ja teatteriin havittelijoita tätä nykyä piisaa.

Yleisön viihdyttäjiä ovat varsinkin Veeran lainaisä Salomo (Petri Salmi) ja suomea venäläisittäin murtava ruhtinatar Tolka (Nina Kinnunen).

Helpoin tie rasismin esiinnostamiseen on valittu siten, että ilman päivitystä annetaan mennä stereotypioiden mukaan. Salomo latelee kaikki vanhat vitsit mustalaisista ja valkolaisista. Hän ei varasta, mitä nyt niityltä nuoran löytänyt. Nuoran päässä oli hevonen. Kaupittelee kelloa, joka “ei kauaa tuntia pyyhkäise”. Kirkossa jaettiin rahaa kepin päässä olevasta pussista. Vaimo Daaria (Kristiina Kruuti) on samoilla linjoilla: Älä hyvä Salomo lapiota, tuo tarttuu, työhalut…

Ruhtinatar Tolka kuohuu intohimoa tahtoen ”tehdä skandaali, tulla famöösi”. Nuoren romanimiehen Zingalin (Roger Behm) tehtävä on kiinnittää huomio tasa-arvoasioihin. Hän saapastelee koko ajan piiskaa läpsytellen ja kuuluttaa romanien lakia: ”Piiska on miehen kunnia, nöyryys naisen.”

Mutta kuten kaikki tietävät, kaunista Veeraa (Elisa Mattila) ei kesytetä! Hän haluaa Rickhardin (Juho Kurjonen), joka vaihtoi keisarinkaartin univormun Prinsessa Armadan haalareihin. Mukana ovat myös vanhat tutut tuttuine elkeineen, Pirjo Kinos ja Heta Hirvisaari, nyt rooleina patruunanrouva ja kulkuri. Ohjauksen hoiti Ida Itäranta.