Nyt TTT Salmelaisen näyttämöllä miehinen odysseia ei ole tulitikkujen hakemista vaan ikiliikkujan viemistä. Algot Untolan alias Maiju Lassilan teosten tunnusmerkit löytyvät Sirkku Peltolan ohjaamasta Ikiliikkujasta, ja Peltolan puumerkkeinä plariin on ilmaantunut nyhtökauraa, Putinia, Hakkaraista kuin myös omg ja ”sori siitä”.

Jahkaus, jankkaus, jaaraus johtavat aina hurjaan härdelliin Lassilan kansankomedioissa, se on varma.

Vaikka kirjailija kieltäytyikin vastaanottamasta valtionpalkintoa Tulitikkuja lainaamassa -teoksesta, viihdyttäjänrooliinsa vedoten, monipseudonyyminen  Algot Untola on myös verbaalivirtuoosi, filosofi ja poliittinen aktivisti. Olisi voinut palkintonsa ottaa.

Ikiliikkujassa toteutuvat myös vakiaiheet naimakaupoista ja muusta kaupanteosta – johon liittyy tietysti oveluus ja oman edun tavoittelu. Lassila tuo yleensä esiin henkilöitä, joista joku julistaa jumalansanaa, joku tai jotkut humaltuvat yli äyräiden, on putkareissua tai kruununkyytiä. 

Nyt itse isäntä ja pirta(ei u)mestari eli Tom Lindholm saa kärsiä kännin ja krapulan – muristen mainiosti tämän tästä, tukka joka suuntaan hapsottaen. Janne Kallioniemi poikanansa koulii isäänsä raamatunlauseita välillä sinkoillen, koko ajan satasella suoriutuen ja ässää suhistaen.

Tomera ja toppuutteleva vaimo, Teija Auvinen, tuskailee tai tuiskahtelee keksinnöille herkullisesti pitkin aikaa. Naiset tekee ja miehet tuumii. Perheen terhakkaana tyttärenä tanssahtelee Ilona Pukkila. Kun kommervenkit kumotaan, hän saa kuin saakin varattoman mielitiettynsä, jota esittää viattomasti säteilevä Panu Valo. Politiikassa niin vallankumouksellinen Untola päätyy kaunokirjallisuudessaan yleensä onnellisiin loppuihin. 

Ja entäs sitten se rahanhimoinen kolmikko, joista yksi myy kartanoa, toinen karjaa, kolmas arviointia. Isännän miljoona vaan on vielä ilmassa, tai siis ikiliikkuva vempain keskentekoinen. Auvo Vihro koikkelehtii pitkine paljaine säärineen aivan antaumuksella, Samuli Muje tepastelee ja kopistelee buutseissaan Turun murretta vääntäen. Mika Honkanen korjasi naurut punaisine poskineen, ilman aikojaan hymisten ja hyrähdellen. Ison mahan kanssa istuutuessa on tosi vaivalloista nostaa jalkaa toisen yli…

Joskin täytyy lisätä, että kolmikon äärimmäinen karrikointi toi jälleen kerran mieleen Putouksen hahmokilpailun melkomoiset vaikutukset eri estradeille. Mutta nauramisen avulla ihmisen oli taas mahdollista puntaroida omaa juonikkuuttaan/ahneuttaan/pyyteettömyyttään. Ikiliikkujan harras värkkäys vertautui ihmisen uskoon ja unelmaan edistyksestä, paremmasta elämästä. Maiju Lassila antaa kaikkien henkilöidensä hyötyä tai ainakin nousta murheen alhosta ilakoimaan.

Kuvat Kari Sunnari


Juttele esityksestä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.